Lyijy, kromi, arseeni, sinkki, kupari, kadmium ym. ovat aineita, joiden myynti ja käyttö teollisuudessa tullaan kieltämään, näillä näkymin vuoden 2006 alusta. Kemistit ovat vaikean tehtävän edessä. Pitäisi kehittää myrkkyjä, jotka eivät saa olla myrkkyjä. Yhtälö tuntuu mahdottomalta. Em. aineista lyijy ja sinkki ovat niitä, joita puuveneilijät ovat käyttäneet `maailman sivu`.
Erityisesti lyijyn korvaaminen tuntuu mahdottomalta. Nimittäin lyijy, yhdessä pellavaöljyn kanssa muodostaa sidoksia, joita ei millään muulla voida saada aikaan samalla, kun se tehokkaasti torjuu hometta. Sinkki taas torjuu lahoa. Huolimatta `hyvistä` puolistaan, näillä aineilla on myös kiistattomat huonot puolensa. Ne ovat raskasmetalleja tai voimakkaita myrkkyjä. Tämän vuoksi tulisikin kiinnittää erityistä huomiota työsuojeluun silloin, kun vanhaa puuvenettä kunnostetaan ja puhdistetaan. Varsinkin, jos harjoitetaan mekaanista kuivahiontaa, sillä tällöin altistutaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä em. myrkkyjen pölyvaikutukselle. Ei riitä, että suojataan hengitys. On suojattava hiukset, silmät, korvat ja ylipäänsä iho pölyltä. Esim. lyijy ja kadmium imeytyvät jopa ihon läpi ja kerääntyvät pysyvästi elimistöön. Jos taas maalia poistetaan kuumentamalla, muodostuu myrkyllisiä kaasuja, jotka voivat aiheuttaa ongelmia. Ainoa perusteltu tapa poistaa ko. kohteista maalia on kemiallinen maalinpoisto. Se on turvallinen ja myös ympäristön kannalta paras, koska kaapimalla poistettu maalijäte, joka on ongelmajätettä, voidaan kerätä talteen ja toimittaa asianmukaiseen jälkikäsittelyyn. Esim. lyijymaalejahan on puualuksissa käytetty yleensä kahdesta syystä. Ne ovat erittäin kestäviä ja ne torjuvat, sekä hometta, että loiseliöitä ja kasveja. |
Sateenkaari Perinnetaito Oy valmistaa luonnonmukaisia perinnemaaleja ja pintakäsittelyaineita modernin kuluttajan käyttöön. Tuotteemme suojaavat rakennukset, sisätilat, ulko- ja sisäkalusteet sekä veneet kestävästi ja turvallisesti. Ne ovat kehittyneet vuosisatojen ajan ihmisen ja ympäristön hyväksi.
perjantai 23. marraskuuta 2012
Myrkystä ja myrkkyjen käytöstä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti